Ärrän tarina
Ärrän synty
Vuonna 1910, syyskuun kymmenentenä perustettiin Rautatiekirjakauppa Osakeyhtiö. Seuraavan vuoden alkaessa avattiin 30 kioskia ja muuta myyntipistettä eri asemille. Lisäksi lehtipojat alkoivat myydä junissa lehtiä. R-kioski alkoi ottaa ensiaskeleitaan täyttääkseen 100 vuotta vuonna 2010.
Ärrän kasvu
Kioskien lukumäärä nousi yli sadan vuonna 1920. 1930-luvulla avattiin ensimmäiset kioskit rautateiden ulkopuolelle ja ryhdyttiin kokeilemaan filmien, makeisten ja tupakan myyntiä. 500. R-kioski avattiin vuonna 1971 ja vuonna 1985 niiden lukumäärä ylitti 800. R-kioski oli kasvanut isoksi.
Ärrän tuotteita
Useimmat Rautakirjan R-kioskit toimivat veikkausasioimistoina jo ensimmäisestä kierroksesta lähtien säännöllisen veikkaustoiminnan alkaessa 1940. Vuonna 1945 Lehtiä myytiin irtonumeroina ennätykselliset 50 miljoonaa kappaletta. Videofilmien vuokraus R-kioskilla alkoi 1982. Nykyään R-kioskilta saa herkkujen ja pelien lisäksi mm. tapahtumalippuja, lahjakortteja ja pienelektroniikkaa.
Ärrää tunnetuksi
1958 Rautakirjalle muotoiltiin uusi logo ja käyttöön otettiin nimi R-kioski. Myös R-kioski sai oman logonsa. Uusia kioskeja perustettiin ripeässä tahdissa myös ostoskeskuksiin ja varsinaisiin myymälätiloihin.
Ärrä matkustaa
Ensimmäiset R-kioskit Tallinnaan päätettiin perustaa 1993. Muutaman vuoden päästä Ärriä oli Virossa lähes sata. Nykyään kioskitoimintaa on Viron lisäksi Liettuassa, Latviassa, Venäjällä ja Romaniassa.
Sanoma tekee Ärrät
1998 Rautakirjasta tuli Sanoma WSOYj:n tytäryhtiö. Nykyään Rautakirja on osa Sanoma-konsernia. R-kioskeja on Suomessa 699 kpl ja ulkomailla 860 kpl.